NEW YEAR’S EVE ROCKIT PARTY
Töölö Ballroom, Helsinki 31.12.2023
Ison mittakaavan juurimusiikkitapahtumien junailemista pääkaupunkiseudulla on pidetty viime vuosina ymmärrettävistä syistä miltei tekemättömän vaikeana paikkana. Kun pirskeiden ajankohta vielä keksitään sovittaa jo lähtökohtaisesti keskivertoa riskialttiimpaan rakoon, kuten vaikkapa uudenvuoden aattoon, voi vaikeuskertoimen todeta kasvaneen kunnioitusta herättävän korkeisiin lukemiin.
Bänditoiminnassa vuosikymmenet uurastanut ja viime aikoina etenkin Moondog Music -levymerkkinsä kautta kotimaista rock’n’roll-yhteisöä aktivoinut Petri Mäntysalo tunnetaan haasteita arastelemattomana työn sankarina. Hänen yhdessä talkookumppaniensa kanssa aikaansaaman ensimmäisen Helsinkiin sijoittuneen festivaalin toteutuspaikaksi oli onnekkaiden sattumien kautta valikoitunut hiljattain remontoitu Ravintola Töölö Runeberginkadulla sijaitsevassa entisessä kauppakorkeakoulun talossa.
RockIt Partyn kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti huikeat puitteet saattoivatkin olla eräille läsnäolijoista yksi huomionarvoinen kimmoke juhliin osallistumiselle. Woldemar Baeckmanin ja Hugo Harmian suunnittelema vuonna 1950 ovensa avannut rakennus oli ilmapiiriltään sekä satojen Tynell-valaisimien ja vintagekalusteiden koristamalta julkiasultaan toden totta jotain aivan muuta verrattuna livekeikoille tyypillisiin keskiolutkuppiloihin tai tympeän moderneihin hotellikomplekseihin. Tämänkertaisessa konserttikäytössä tilan sydämen muodosti kauttaaltaan mäntypaneeleilla verhoiltu kaarevapintainen juhlasali ”Töölö Ballroom”, joka olisi kivuitta vetänyt sisuksiinsa yli tuhatpäisenkin osallistujamassan. Vaikka illan ennakkoon kiitelty artistikattaus oli houkutellut tupaan sangen runsaasti kansaa, ei kapasiteettiin ja tilavuokriin suhteutettu kävijätavoite tainnut valitettavasti tällä kertaa täysin toteutua. Ohjelman laatu ja järjestelyt sen sijaan eivät pettäneet odotuksia.
Kotimaisena avaajana toiminut The Barnshakers huolehti tottunein elkein siitä, ettei vuoden 2024 käynnistäjäisiin suunnattu suinkaan ykkösvaihteella madellen. Ympäri maailman syystäkin arvostettu Vesa Haajan johtama rockabillykokoonpano tarjosi vahvadraivisen näytteen omaa ja lainakäsialaa olevasta repertuaaristaan, eikä edes normaalista hieman poikennut miehistö hillinnyt poljentoa. Pikemminkin päin vastoin, kokenut Lasse Sirkko oikeastaan toi kaivattua lisäjännitettä bändin muutoin rutinoituneeseen soitantaan vakiobasisti Mika Liikarista jossain määrin tatsiltaan poikenneella instrumentinkäsittelyllään. Irtiottavimman hetken yhtye tarjosi osuutensa lopussa rökittämällään Johnny Burnetten Rock Billy Boogiella, jonka se esitti erityistoiveesta yleisön puolella keikkaa seuranneelle ruotsalaisrockabillyn kantahahmolle Jan ”Wildfire Willie” Svenssonille.
Pidetty vieras Suomessa on myös Espanjan doo wop -sanansaattaja The Velvet Candles, joka oli saanut seuraansa soolovahvistuksekseen englantilaisen Charlie Thompsonin. Ulkoisesti ja luonteeltaan akustisen kitaran kaikukoppaa muistuttanut juhlasali tarjosi lauluyhtyemusiikille erityisen lupaavat äänentoistolliset lähtökohdat. Toisaalta valitettavasti tila pääsi silloin tällöin osoittamaan haastavan miksattavuutensa myös samettikynttilöiden spottivuorolla.
Osaava kvartetti pysytteli silti teknisten murheiden yläpuolella. Kantavalla ja itsevarmalla tyylillä lead-paikkaansa hallinnut Thompson osoittautui erinomaiseksi ykköstulkiksi paljolti ”italo-doo wopin” äärellä pitäytyneessä klassikkokimarassa, jossa tribuutteja saivat osakseen mm. hiljattain edesmennyt The Earls -yhtyeen Larry Chance (Remember When), Dion DiMucci (Donna The Prima Donna, I Wonder Why, Runaround Sue), The Cadillacs (Speedo), The Dell Vikings (Whispering Bells), The Capris (There’s A Moon Out Tonight), The Jarmels (A Litte Bit Of Soap) sekä kenties vaikuttavimmillaan kuningas Elvis. Viimeksi mainitun balladiherkistely Don’t osuikin brittiherran käsittelyssä eräänlaisena yllätysnumerona tarkasti kohteeseensa. On tavallaan sääli, että sooloartistina ja omassa levytystuotannossaan Charlie Thompson on keskittynyt etupäässä 1950-lukuiseen countryyn, rockabillyyn ja hillbillyyn. Ilmeistä doo wop -osaamistaan hän ei ole juurikaan päässyt tuomaan studio-oloissa julki.
Toistamiseen Suomessa vuoden sisään poikennut Los Torontos oli luonteva nimi astelemaan seuraavaksi estradille, sillä sen muodostivat The Velvet Candlesin Agusti Burriel sekä edellisen kattauksen taustayhtye kipparinaan kanadalaislähtöinen saksofonisti-laulaja Spencer Evoy. Kadehdittavaa esiintymistaitoa ja show-elkeitä omannut orkesteri oli kuin kiidätetty lauteille aikakoneella Hampurin yökerhoilta 1960-luvun alusta. Se lisäsi illan tyylilliseen kirjoon mustan rhythm’n’bluesin täydentäen energistä puhdettaan väkevällä instrumentaalisella rock’n’rollilla ja merseybeatillä. Bailupopulaan jorausvaihteen viimeistään tartuttaneina valintoina kuultiin mm. Johnny Guitar Watsonin Looking Back, Don & Deweyn Bim Bam, Link Wrayn El Toro, eeppinen flamenco-surfmukaelma Torontontero sekä Freddie Kingin rotevasta mollikiihdyttelystä Now I Got A Woman onnistuneesti käännetty espanjankielinen Yo Tengo Una Novia.
Puolenyön sekunninlaskun jälkeen kekkerit turvaisaan kotisatamaansa saatteli jälleen keikkailemaan intoutunut Ellis & The Angry Teens. Vakiintunutta mainetta etenkin Keski-Euroopassa jo vuosikymmenet nauttinut suomalaistrio (jossa 2008 edesmenneen basistin Ari ”Ude” Utriaisen on nyttemmin laulaja-kitaristi Miku Majurin ja rumpali Kalle Nikulaisen rinnalla korvannut Jate Haro) oli saanut matkustamaan Töölöön jopa joukon saksalaisia ja ruotsalaisia teddyboy-musiikin ystäviä. Volyymi- ja promillerajoja asianmukaisesti kunnioittamaton päätösseremonia oli heille kuten eittämättä myös valtaosalle muusta bakkanaaliväestä juuri tismalleen sitä mitä kunnon uudenvuoden rokkikemuista oltiin tultu alun alkaen hakemaankin.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2024)
Kuva: Los Torontos (c) Pete Hoppula
